Viaporin kapinan räjähdyspaikka

Tyytymättömyys keisarivaltaa kohtaan Venäjällä alkoi purkautua vuoden 1905 alussa ja se johtikin lokakuussa yleislakkoon. Kuun lopussa lakko levisi myös Suomeen. Vallankumoukselliset sosialistit suunnittelivat kapinaa, jonka ydinaluetta olisivat Itämerellä sijaitsevat sotilastukikohdat, joihin kuului myös Viaporin linnoitus. Varuskunta oli venäläinen, mutta Viaporin kapinaan oli tarkoitus osallistua myös suomalaisia punakaartilaisia.

Kuninkaansaaren ruutivaraston räjähdys

Kuninkaansaaren ruutivaraston räjähdys

Alpo Tuurnala

Kapinan piti alkaa vasta elokuun 10. päivän tietämillä 1906, mutta tilanne kuitenkin muuttui jo useita päiviä aiemmin. Kapinamielialaa oli keväästä lähtien aiheuttanut mm. huonon ruoan, kohtelun ja palkkioiden leikkaamisen lisäksi erään sotamiehen kuolema upseeriston simputuksen uhrina. Viaporissa kapina käynnistyi suunnitelmista poiketen ja liian aikaisin, heinäkuun 30. päivänä 1906.

 

Santahaminan tykkimiehet aloittivat kapinan ja siirtyivät viereiselle Kuninkaansaarelle. Tämän jälkeen joukot Kustaanmiekassa, Vallisaaressa sekä Susisaaressa liittyivät kapinaan. Tykkimiehet tekivät hyökkäyksiä Isoon Mustasaareen ja yrittivät saada jalkaväkeä mukaan kapinaan, mutta he pysyivät hallitukselle lojaaleina.

 

31.7. kapinalliset aloittivat pommittamisen Kuninkaansaaresta käsin, ja kapinan kolmantena päivänä, 1. elokuuta, sotilaat saivat avukseen suomalaisia punakaartilaisia. 

Iltapäivällä 1.8. kymmenet kapinalliset saivat surmansa Kuninkaansaarella ruutivaraston räjähdyksessä Hiekkapoukaman eteläpuolella, jonka teorian mukaan aiheutti Venäjän hallituksen joukkojen Santahaminasta ampuma tykinlaukaus. Laukaus osui 57 000 kiloa mustaruutia sisältäneeseen varastoon. Räjähdys muovasi rantaviivaa, murskasi kalliota, tuhosi läheiset rakennukset ja tappoi kymmeniä miehiä sekä aiheutti myös mittavia metsäpaloja. Myös kapinan johtaja, aliluutnantti Jemeljanov, haavoittui. Vähän myöhemmin hallituksen joukot saivat avukseen panssarilaivoja, jotka alkoivat ampua kapinallisten asemia. Kapinalliset olivat olettaneet saavansa aluksilta apujoukkoja, mutta tähän oli varauduttu ja miehistö vaihdettu.

Räjähdys ja pommitukset lamauttivat kapinallisten taistelutahdon ja kapina päättyi seuraavana päivänä 2.8.1906.

Lähteet: www.suomenlinna.fi, Viaporin Kapina - Into Kustannus 2017, Wikipedia, Jarmo Nieminen

Kuninkaansaaren luolakasarmi

Venäläisten rakentama luolakasarmi Kuninkaansaaren räjähdyspaikan lähellä

Maija Tuurnala 2017

Hiekkapoukama

Hiekkapoukama sijaitsee Kuninkaansaaren itärannalla, josta näkyy Haminansalmen toiselle puolelle Santahaminaan. Hiekkapoukamassa on saarten ainoa – vaikkakin epävirallinen – uimaranta. Aivan rannan tuntumassa oli ennen venäläisten rakentama kasarmialue, ruokala sekä talli, joista on jäljellä enää kivijalkoja kasvillisuuden seassa.

Kuninkaansaaren hiekkapoukama

Kuninkaansaaren hiekkapoukama. Santahamina edessä.

Petteri Tuurnala 2017

Kuninkaansaaren varustaminen ja tykkipattereiden suurimuotoisempi rakentaminen toteutettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Nykyisen ilmeensä saari sai 1870-luvulta alkaneen linnoittamisen tuloksena, joka jatkui 1900-luvun alkuun saakka. Tykkipatteri nro. V pohjoisharjanteella oli saaren tulivoimaisin. Se oli varustettu 11 tuumaisilla raskailla venäläisillä rannikkomörssäreillä.

Tykkipatterit

Kuninkaansaari oli aikanaan koko Viaporin tulivoimaisin rannikkolinnake. Nykyään saarella ei ole enää tykkejä. Tykkipatterit löytyvät helposti virallisen reitin varrelta; ensimmäiset Vallisaaresta tultaessa oikealta ylhäältä rinteestä ja viimeiset reitin loppupäästä, Kuninkaansaaren pohjoisharjanteelta.

Tykkipatteri V Kuninkaansaaren pohjoisharjanteella

Tykkipatteri nro. V Kuninkaansaaren pohjoisharjanteella

Petteri Tuurnala 2017

Ilmavalvontaluotaimen sijainti

Kuninkaansaaren tykkipatteri 1 kohdalla sijainneen Raija-ilmavalvontaluotaimen muistolaatta paljastettiin 4.9.2018. Saksasta hankitut kaksi radiomittauslaitetta saivat peitenimen Raija. Laitteet saapuivat Suomeen maaliskuussa 1943, jolloin Raija I sijoitettiin Malmin lentokentän läheisyyteen ja Raija II Kuninkaansaareen. Laite oli otettu Saksassa käyttöön vasta marraskuussa 1942 ja oli siten aikansa huipputekniikkaa.

 

Nimitys tutka tuli käyttöön vasta sodan jälkeen. Kymmenen tonnin painoisen laitteen rakentaminen kesti ensimmäisellä kerralla verrattain kauan, sillä kokemusta ei ollut, osia puuttui, eivätkä saksalaiset asentajatkaan olleet erityisen päteviä. Kuninkaansaaren Raija oli mittausvalmis vappupäivänä 1. toukokuuta 1943.

SA-kuva

Kuva: SA-kuva

IMG_9115.JPG

Uuden ilmavalvontakaluston suorituskyvystä saatiin näyttöjä heti Raijan ensimmäisen mittauskokeilun yhteydessä. 23.4.1943 havaittiin vihollisen nopea Pe-2-pommituskone, jonka Malmilta torjuntaan lähtenyt lentomestari Oiva Tuomisen Messerschmitt 109 -partio ampui alas. Kesällä 1943 suomalaiset hävittäjät ampuivat Raijan havaintojen avulla alas ainakin seitsemän viholliskonetta Suomenlahden yllä.

Havaintoetäisyys Raijalla oli n. 75-120 kilometriä, eli kymmenkertainen aiempaan verrattuna. Ennakkovaroitusaikaa saatiin lisää 12-20 minuuttia, joka riitti ilmatorjunta- ja hävittäjäyksiköiden valmiuden kohottamiseen ja väestön hälyttämiseen.

Helsingin suurpommitusten yhteydessä, helmikuussa 1944, yöpommitusten torjuminen ilman ilmavalvonnan ja ilmatorjunnan radioluotaimia ei olisi onnistunut. Raijat toimivat erinomaisesti ja havaitsivat viholliskoneet ajoissa. Kuninkaansaaren Raija II sekä Malmin Raija I mittasivat kolmen pommitusyön aikana eri maaleihin tuhansia kertoja. Tiedot välitettiin torjuntakeskukseen, jossa johdettiin ilmatorjuntayksiköiden tulitoimintaa ja saksalaisten hävittäjien torjuntalentoja. Raijat antoivat myös maalinosoituksia ilmatorjunnan tulenjohtoluotaimille, joiden avulle erityisesti 88-milliset raskaat patterit suorittivat tarkkaa yöammuntaa.

 

Yhteistoiminnan ansiosta ilmapuolustuksessa saatiin poikkeuksellisen hyvä torjuntatulos: 95 prosenttia pommeista putosi pääkaupungin ulkopuolelle, pääasiassa mereen. Rakennuksia vaurioitui ja ihmishenkiä menetettiin, mutta pommitusten kokoluokkaan nähden tappiot jäivät yllättävän vähäisiksi. Helsingistä ei tullut Dresdenin eikä Hampurin kaltaista rauniokaupunkia.

Raijat on sittemmin purettu pois, mutta sodan aikainen sijainti on merkitty muistolaatalla.

Lähde: Ruotuväki-lehti, verkkojulkaisu 4.9.2018

Luontopolku "Lyytinloikka"

Upseeritalon pihapiirin punaisen Liiterin kulmalta lähtee ehkä Helsingin lyhyin luontopolku, jolla on mittaa huimat 70 metriä! Polku on vapaasti tallattavissa ja sen varrelta löytyy opasteita ja pieniä infotauluja vierailijoiden avuksi.

IMG_0464-02.jpg

Voit tutustua saaren opaskarttaan täällä.

päivitetty: 9.7.2019