Kuninkaansaaren palvelut

Sivuiltamme löydät kaikki Kuninkaansaaren Upseeritalon pihapiirissä ja sen ympäristössä toteutettavat palvelut ja aktiviteetit.

 

Tarjoamme historiallisessa ympäristössä vierailijoille tietoa saarten menneisyydestä, neuvontaa ja opastusta sekä pidämme esillä saariin ja saaristoon liittyviä valokuvia ja muita teoksia. Avaamme Liiteriin ajoittain myös ”pop-up” –luonteisen putiikin, joka on avoinna kesäkaudella vaihtelevasti, pääsääntöisesti viikonloppuisin.

Saarten ainoa uimapaikka sijaitsee Kuninkaansaaren itärannan hiekkapoukamassa, ja meiltä saa lainata lasten hiekkaleluja rantaleikkien iloksi. Lisäksi Liiterin luona on mahdollista pelata veloituksetta erilaisia pihapelejä.

Upseeritalon pihapiiri auringon laskiessa

Kuninkaansaaressa voit vuokrata käyttöösi myös saunan tai soutuveneen toukokuusta syyskuuhun. Majoitusmahdollisuus vanhassa 1930-luvun tienoilla rakennetussa tornimuuntajassa avautuu keväällä 2020.

Alpo Tuurnala, 2008

Vallisaareen pääsee mantereelta sekä JT-Linen että Suomen Saaristokuljetuksen aluksilla. Vallisaaressa on vierasvenesatama omalla veneellä liikkuville. Veneessä saa yöpyä, mutta saaressa ja maastossa yöpyminen on erillistä majoituspalvelua lukuunottamatta kielletty. Tulta saarilla ei saa tehdä, ja kulku pyritään ohjaamaan teitä pitkin herkkää luontoa varjellen.

 

Toivotamme saaressa vierailijat lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan Kuninkaansaareen ja sen poikkeuksellisen monimuotoiseen luontoon, kiehtovaan historiaan sekä palveluihin.

Vallisaaren palvelut löytyvät osoitteesta www.vallisaari.fi

päivitetty: 25.9.2019